Auringonpaistetta voi purkittaa

Auringonpaistetta voi purkittaa, tai siis kehottaa.

Taika* ja tiede. Ikivanha tietotaito ja upouusi tiede. Kaikki kertovat samaa tarinaa.

Aloitetaan ilmeisellä. Tiede kertoo, että energian määrä on vakio. Tieteen tukeman luonnonlain, energian säilymislain, mukaan energiaa ei voi luoda tai tuhota. Energia vain muuttaa muotoaan.

Jatketaan jokseenkin tieteellisesti. Kaikki on energiaa, ja lämpö on sitä ilmeisesti. Kun aurinko lämmittää kasvojasi, on tapahtunut energian säilymislain mukaista muodonmuutosta. Auringon energiaa vapautui lämmöksi ihollesi, pragmaattisesti puhuen. Ihon pintaan asti tässä ei varmaankaan ole väiteltävää.

Jatketaan sellaisella setillä, joka on toiselle ilmeistä ja toiselle taikaa. Maailmassa on uskoja - tai siis kokemusperäisyyttä - siitä, että auringon energiaa voisi hyödyntää ihon lämpöä syvällisemmin. Eikä ainoastaan auringon energiaa, vaan muunkin elollisen ja elottoman massasta voisimme ammentaa. Kivet ovat tästä esimerkki, väsynyt kulkija voi istahtaa kivenjärkäleelle latautumaan.

Eikö tiede tue sitä, että kivet varastoivat energiaa? Iho on ihmisen suurin elin ja se on imukykyinen. Iho on suojaava mutta lävitseen päästävä kerros, ei mikään elämän estävä haarniska, kuten jotkut nykypäivän outfitit.

Meillä päin ihminen latautuu unella ja ravinnolla. Voisimme keskustella siitä, kuinka hyvin (huonosti) käytämme näitä resursseja. Mutta entäpä jos olemme täysin tiedostamattomia auringon kokoisesta resurssista ja jätämme sen kokonaan käyttämättä? Isn’t energy efficiency hot talk of the day?

Minulle on epäselvää vain se, mikä tässä on epäselvää. Missä kohtaa tieteen ja taian tiet erkanevat? Tiede ja taika tuntuvat puhuvan täysin samoista asioista, mutta eri sanoin.

*Taika: silmin havaitsemattomat ilmiöt, nk. näkymätön, joille ei vielä ole löydetty tieteellistä kaavaa tai sitä ei ole saatettu yleiseen tietoon.